Jokaisella lämpimällä ruoalla syödään sekä hiilihydraatteja ja proteiineja, annoskoot ovat muhkeita eikä nälkä jää vaivaamaan. Ruokavalion monipuolisilla ohjella saa vaihtelua runsaasti, voi joko valita proteiinin lähteeksi kalaa, kanaa tai vähärasvaista lihaa ja yhdistää sitä hiilihydraatteihin kuten pastaan, riisiin, perunaan tai täysjyväleipään.
Välipalana voi syödä esimerkiksi maitorahkaa tai proteiinipuddingia. Myös heraproteiini ja hedelmä on hyvä välipala.
Iltapala voi olla joko munakas joka on tehty kokonaisesta munasta ja kolmesta valkuaisesta ja esim. pienestä määrästä kinkkua ja vähärasvaista juustoraastetta. Iltapala voi olla myös maitorahkaa marjoilla ja lisäksi otetaan pieni määrä Pellavansiemenöljyä joka sisältää hyviä omega-rasvahappoja. Iltapalalla syödään siis proteiinia ja rasvaa. Aiemmin olen postannutkin lettujen ohjeen, letut paistettu ihanassa kookosöljyssä.
Jääkaappimmä näyttää tällä hetkellä tuolta, rahkaa, raejuustoa ja lihaa löytyy ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti